Olen yrittänyt pähkäillä pääni puhki miten voisimme yhdistyksemme puitteissa saattaa yhteen sekä ihmisten että eläinten auttamisen. Kun tahtoa riittää, tulee ideoitakin ihan mukavasti mieleen. Tosin niiden toteuttaminen onkin sitten yleensä jo ihan toinen juttu.

En osaa sanoa milloin olen kuullut ensimmäisiä kertoja puhuttavan terapia- ja kaverikoiratoiminnasta, mutta aloin jokunen aika sitten surfata netissä hakien tietoa ko. toiminnoista. Suomessahan terapia- ja kaverikoiratoiminta ovat kaksi eri toiminnan lajia eli terapiakoirat ovat ns. entisiä työkoiria, jotka auttavat esim. sairauksista kärsivien ihmisten tervehtymisprosessissa. Kaverikoirat ovat taas ihan tavallisia lemmikkikoiria, joskin heiltä vaaditaan tietynlaista luonnetta. Amerikassa sen sijaan puhutaan yleisesti vain terapiakoirista, joilla sitten on hyvin erilaisia toimintamuotoja.

Omaa projektiamme ajatellen haaveilen siitä, että voisimme aloittaa Tg-Jiussa Romaniassa kaverikoiratoiminnan. Ensi alkuun vaikkapa yhdessä lastenkodissa ja ala-asteen koulussa. Tiedän, että toiminnan aloittaminen ei tule olemaan helppoa vähiten sen vuoksi, että romanialaiset eivät miellä koiria samalla lailla lemmikeikseen kuin me. Mutta jostainhan sitä on aloitettava ja varmasti oikeat keinot löydetään. Lapsiin voi vaikka vedota eläinaiheisten videoiden ja kuvakirjojen avulla ensi alkuun ja sitten tuoda koirat ja kissat livenä mukaan. Olen aivan innoissani.

Yllä kerrottu haaveeni ei sitten sulje millään lailla pois niitä suunnitelmia, joita meillä on Tg-Jiun koirien ja kissojen sekä tulevaisuudessa muidenkin eläinten suojelemiseksi ja olojen parantamiseksi. Lapsissa vain on tulevaisuus ja jos he oppivat kohtelemaan eläimiä oikein niin voimme odottaa Tg-Jiun kaltaisessa maalaiskaupungissakin parempaa tulevaisuutta myös eläinsuojeluasioissa.

Tilasin muuten jo amazon.comista terapiakoiratoimintaa  käsittelevää kirjallisuutta, samoin kuin dogwize.comista lapsille suunnatun videon "Dogs, Cats & Kids". Olen yllättynyt miten vaivattomasti kirjoja ja videoita voi tilata Jenkeistäkin asti suoraan. Tuli muuteen todella edulliseksi siihen nähden, jos olisin tilannut saman satsin esim. Akateemisen kirjakaupan kautta.

On ollut todella vaikeaa palata tänne kirjoittamaan. Ehkä olen pelännyt, että minun tulee vuodattaa täällä tuntojani ja itken loputtomiin rakkaan ystäväni poismenoa. Ja kun tätä tässä nyt kirjoitan, huomaan että surutyötä riittää vieläkin.

Aika kuitenkin auttaa ja armahtaa jossakin vaiheessa. On vain oltava kärsivällinen. Onneksi nämä kaksi hellyttävää ja elämää täynnä olevaa koiratyttöämme ovat saaneet ajatukseni pois surusta, silloin kun on tuntunut, että ei millään jaksaisi. Olen varmasti joidenkin mielestä ihan outo, kun suren tällä lailla koiraa, mutta viis siitä.

Onhan tässä tapahtunut kaikenlaista näiden kuukausien aikana. Ollaan touhuttu Romanian suuntaan, käyty Espanjan ja Viron koiratarhoilla ja vaikka mitä. Tänään varasimme matkat Romaniaan elokuulle, jolloin Tg-Jiun kaupungissa toimestamme toteutettava lemmikkien sterilointikampanja pyörähtää käyntiin. Ja ollaan muuten saatu yhdistyksellemme mm. trendirannekkeita myyntiin. Kandee käydä sivuillamme kurkkaamassa. Niin, ettei tässä nyt ihan surun lamaannuttamiakaan olla oltu.

Vuokrattiin muuten ensi kesäksi samainen ihana mökki kuin viime kesänäkin. Sinne viedään tavaraa ensi viikolla ja kesäkausi saa alkaa. Talviturkki heitetään myös menemään. On ihanaa kun tulee kesä ja tavataan taas mm. oikeassa ylälaidassa esiintyvät ystävämme.

Meille tulee muuten perheenlisäystäkin kesäkuun alussa. Alla kuva uudesta pikkuisestamme.

Viime viikonloppuna rakkaan ja uskollisen Ferdi-vaarimme tila heikkeni niin paljon, että jouduimme tekemään raskaan päätöksen ja saatoimme hänet sunnuntai-iltapäivällä sateenkaarisillalle. Elämäni on tällä hetkellä täydellisesti pysähdyksissä ja lohdutonta.

Taas valo viilsi taivaanrantaa,
se päivän yöstä erotti.
Tuli aika hänet pois antaa, hänet, jota niin paljon rakastin.
Sen järjellä toki ymmärrän,
vaan sydämeni lohduton,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa, kulje kanssa enkelein.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa, sinua aina rakastan.
-Kiia-
(mukaellen alkupräistekstiä Laaksonen, Bäckman, Elkomaa)

Euroopan ja vähän kaukaisempien maidenkin eläinystävät ovat uurastaneet runsaan kuukauden ajan mm. Romanian kulkukoirien puolesta. Niitähän on jahdattu ja tapettu mielivaltaisesti sen jälkeen kun korkeassa asemassa ollut virkamies kuoli Bukarestissa kulkukoiran puremaan. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä, mutta syytettynä on kulkukoira nimeltä Bosquito, jonka oikeudenkäynti on vielä kesken.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eläinten suojelussa on näköjään varauduttava hyvinkin nopeisiin ja yllättäviin käänteisiin sen lisäksi, että pyrimme pidemmällä tähtäimellä vaikuttamaan asenteisiin ja muuttamaan eläinsuojelua koskevia lakeja tiukemmiksi ja koskemaan kaikkia eläimiä.

 

Toissa viikolla saimme järkyttäviä kuvia Unkarista, Sopronin kaupungista. Sen laitamilta löydettiin viinitila, jonka omistajalla oli jonkin sortin koiratarha. Tarhalta löydettiin yli sata todella ala-arvoisissa, suorastaan helvetillisissä olosuhteissa elävää kytkettyä koiraa. Toinen mokoma villiintyneitä koiria juoksi tarhan ympärillä irrallaan. Paikallinen poliisi teki viinitilan omistajan kodissa etsinnän ja sieltä löytyi vielä noin 60 jäädytettyä koiraa. Mihinköhän tarkoituksiin? Koirat ovat muuten pääosin puhdasrotuisia.
 

Viikon mittaisen uurastuksen jälkeen tuli tänään tieto siitä, että koirat ovat pääsemässä vihdoin turvaan ja saavat asianmukaista hoitoa ja ne pyritään sijoittamaan uusiin koteihin.

 

Viimeisen viikon aikana tehtiin myös havaintoja kotinurkillamme yksikseen seikkailevasta mustasta labradorinnoutajasta. Yritimme jäljittää karkulaisen, mutta onneksi omistaja oli mitä ilmeisimmin ehtinyt ennen meitä. Olikohan vanha tuttumme Laku-poika lähtenyt taas karkuteille tyttöjen perään.

 

Vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä auttaakseen riittävästi. Useinkin tuntuu siltä, että sammuttelee vain tulipaloja sieltä sun täältä.

 

Ehkä tähän voisin laittaa mielipiteeni eläinsuojelusta, joka julkaistiin helmikuun 13. päivä Aamulehdessä:

 

"ELÄINSUOJELUSSA SUURIA AUKKOJA EUROOPAN UNIONISSA!

 

Viime aikoina varsinkin eläinten ystäviä ja eläinsuojelujärjestöjä ovat puhuttaneet lukuisat eläimiin kohdistuvat epäinhimilliset olosuhteet tai  niiden lähes barbaarinen kohtelu useissa Euroopan Unionin jäsenmaissa sekä lähes kaikissa EU:n jäseneksi pyrkivissä maissa.

 

Eläinaktivistit ja eläinten ystävät ovat ottaneet kantaa ja vastuuta tuotantoeläinten kuljetuksiin ja elinolosuhteisiin liittyviin ongelmiin, on arvosteltu turkistarhausta, sen oikeutusta ja tarpeellisuutta, varsinkin kun kuvioon mukaan ovat tulleet länsimaissa  kotieläiminä pidettyjen, kuten koirien ja kissojen turkeista valmistettujen tuotteiden ilmestyminen markkinoille mm. perinteisten minkki-, kettu- ja kaniturkisten lisäksi. Tunteilematta ei moni voi myöskään katsoa kun lintuinfluenssan leviämisen pelossa tuhotaan usein hyvinkin epäinhimillisin keinoin lintuja ja siipikarjaa. Viime aikoina ovat puhuttaneet myös koirien salakuljetus ja pentutehtailu, jotka aiheuttavat vain turhaa kärsimystä ihmisten itsekkyyden ja sokean ajattelun tuloksena. Tuhansia härkiä  kuolee vuosittain vain sen vuoksi, että niiden tappaminen kuuluu kulttuuriin. Myös sirkuseläimet saadaan temppuilemaan ihmisten huviksi liian usein pakottamalla kivuliain keinoin. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 

Sadat tuhannet eläinten ystävät ja eläinsuojelujärjestöt ovat saaneet noin viikon ajan huolestuttavia viestejä Romaniasta, jossa traaginen  japanilaisen liikemiehen kuolema on aiheuttanut räjähdysmäisen kulkukoirien vastaisen kampanjan. Kulkukoirat aiotaan ilmeisesti tuhota Romaniasta keinoja kaihtamatta. Erikoista tässä on se, että kaikki eläinihmiset ovat asiasta tietoisia ja lähteneet liikkeelle painostaakseen viranomaisia etsimään inhimillisiä ratkaisuja ongelmaan, kuten sterilisaation ja organisoidun yhteistyön eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Mutta ketkä kaikki vaikenevat ja ummistavat silmänsä?

 

Ensimmäisenä EU ja sen suuri virkamiehistö, joka vastaa huolestuneisiin tiedusteluihin nimettömästä sähköpostiosoitteesta kertomalla kuinka Amsterdamin sopimus on ollut olemassa jo 1.3.1999 lähtien ja sisältää perussäännöt ja toiminnot eläinten suojelemiseksi ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Sen jälkeen heidän vastauksistaan ilmeneekin, että ao. sopimus koskee vain maatalouden harjoittamiseen liittyviä eläimiä ja muut eläimet ovatkin sitten ko. maiden omalla vastuulla eikä EU:lla ole niiden suhteen toimivaltaa. Tuhansien kysyjien huulille on tälläkin viikolla herännyt miljoonan taalan kysymys.  Jos ko. maat itse ovat kyvyttömiä tai haluttomia kantamaan vastuunsa niistä ongelmista, jotka ovat aikojen saaton tulos ihmisten omista teoista, niin kuka on viime kädessä vastuussa näiden suojattomien eläinten kohtalosta?

 

Viranomaistahoille lähtee vuosittain varmasti kymmeniä ellei satoja tuhansia eläinten suojelua koskevia vetoomuksia. Missä piileskelevät mm. EU-maiden vastuun kantajat? Vai onko vastuu näissä asioissa jätetty täysin eläinten ystävien harteille. Mielestäni tuo vastuu on liian suuri yksin heidän kannettavakseen."

 

 

 

Kaikesta tästä kirjoittaminen olisi oikeastaan pitänyt aloittaa jo ainakin puoli vuotta sitten koska tuohon ajanjaksoon on mahtunut niin paljon eikä niitä jälkikäteen oikein osaa kelata.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Puoli vuotta aikaa taaksepäin perustin muutaman läheiseni tuella yhdistyksen, jonka tarkoituksena on auttaa nelijalkaisia "kulkureita" karvoihin katsomatta ja ilman rajoja. Nyt on hyvä olla jälkiviisas ja onnitella itseään siitä, että päätimme ottaa vain yhden auttamisen kohteen kerrallaan harteillemme. Olemme todenneet, että siinäkin on ollut kylliksi vaikka pienelle armeijalle.

 

Elämäni ei ole keskittynyt koskaan aikaisemmin niin tiiviisti tietokoneen sähköiseen vetovoimaan. En olisi itse asiassa uskonut, että internetin ja sähköisten viestimien avulla voi tehdä niin paljon hyvää, jos pahaakin. Niska, hartiat ja kädet anovat jo armoa lähes joka päivä, mutta antaa niiden huutaa, "kulkurit" tarvitsevat minun ja ystävieni apua. Yleensä istun iltaisin sohvalla tuntikausia kannettava tietokone polvillani, koira kumpaisellakin puolella jakolmas aivan kiinni jaloissa. Yritän läheisyydellä ja lähes jatkuvalla läsnäolollani vapaa-aikanani tyynnyttää huonoa omaatuntoani, joka väkisinkin nostaa päätään ja huutaa välillä minulle, että omat koirat jäävät aivan liian vähälle huomiolle "kulkureiden" kustannuksella.

 

Miten ihmisen  maailmankatsomus voikaan muuttua. Vielä joitakin vuosia sitten olin itsekäs citynainen, joka kykeni huolehtimaan kyllä itsestään ja pienestä koirastaan, mutta ajatuskin suuremmasta vastuusta olisi saanut ihokarvat nousemaan pystyyn. Ehkäpä olen sen oikean sisimpäni löytämisen tiellä – tai miksi sitä hienosti voisi kutsua. Enää en pyöri pitkin pääkaupungin trendiravintoloita viikonloppuisin vaan kuljeskelen kotosalla koirien ehdoilla ja nautin luonnosta täysin siemauksin. Vietimme viime kesänä aikaamme niin paljon kuin vain mahdollista vuokraamallamme kesämökillä ulkohuusseineen ja kannettavine vesineen. Ja joka päivä kävimme tervehtimässä läheisellä niityllä märehtivät kymmenet lehmät.
Jostain syystä lehmillä ja sokealla Ronja-koirallamme synkkasi erityisen hyvin yhteen. Sabine, joka on isoin ja mukamas reippain koiristamme,  pelkäsi lehmiä ainakin yhtä paljon kuin imuria ja pieni Ferdi-vaarimme ei ollut niitä huomaavinaankaan. Serkkuni Fiona-koira, joka kävi useasti mökillä kylässä, paimensi lehmiä hyvin hanakasti ja välillä pelkäsimmekin, että lehmät alkavat moisesta haukkumisesta pian lypsää kurria maidon sijaan. Kaikesta huolimatta olimme mieluisia mökkiläisiä kun meidät toivotettiin sydämellisesti takaisin ensi kesänä.

 

Haaveilen myös isosta maatilasta, jonne voisin pelastaa hyljeksittyjä ja elämän kolhimia kulkureita.  En jaksaisi tietysti millään odottaa haaveeni toteutumista, mutta kaikella on näköjään aikansa ja paikkansa eikä elämää voi kiirehtiä.

 

Usein eläimiä auttaessani ja auttamisesta puhuessani törmään kysymykseen: "Miksi autat eläimiä kun ihmisetkin kärsivät ja näkevät nälkää?" Silloin vastaan, että eihän eläinten auttaminen sulje pois ihmisten auttamista. Voin tehdä molempia käsi kädessä. Ja usein mietin, että ovatko nuo kyseenalaistajat niitä, jotka eivät auta sen enempää ihmisiä kuin eläimiäkään.

 

Auttamisen halua ja tarve varmasti hyvin erilaista joskus se vain konkretisoituu toisten osalta, niin kuin itselläni on käynyt. Minulla on ollut kummipoika Ecuadorissa Plan Suomen kautta jo lähes seitsemän vuotta ja olen ollut kaikki nämä vuodet tiiviissä kirjeenvaihdossa kummipoikani perheen kanssa sekä seurannut heidän että koko kyläyhteisön kehitystä. Lomaillessani läheisteni kanssa tsunamin aikaan Thaimaassa tuli akuutti ja konkreettinen auttaminen hyvin lähelle ja jatkui monta kuukautta tapahtuneesta.
En enää koskaan kulje välinpitämättömänä ohi jos joku ojentaa keräyslipasta minua kohti.

Me ihmiset olemme aiheuttaneet tämän maailman kärsimykset ja miksi emme siis yrittäisi kantaa vastuutamme ja yrittää tehdä se mikä vielä tehtävissä on.